Päiväkirja (uusi päiväkirja)
21.10.2016 Esteitä Fionalla
Ohjasin Fionan ravissa pientä ristikkoa kohti ja viimeisillä askelilla tamma loikkasi laukalle ja ylitti pienen esteen aivan valtavalla ilmavaralla. Itse jouduin tarrautumaan tamman pieneen harjaan kuin henkeni hädässä kun yritin pysyä ratsailla.
"Vou! Siltä kyllä löytyy kapasiteettia. Hieno hyppy kyllä!" kuulin Vívan nauravan kentän laidalta ja itse rauhoittelin innostunutta ratsuani. Seuraavan lähestymisen ristikolle otin jo laukassa ja tällä kertaa Fiona hyppäsi maltillisemmin, mutta edelleen todella liioitellusti.
"Tää on kyllä todella tarkka jaloistaan! Ja tuntuu todellakin tykkäävän hyppäämisestä", totesin naurahtaen ja siirsin Fionan raviin. Katsoin reittini valmiiksi pientä rataa varten ja siirsin Fionan laukalle. Ohjasin innostuneen ja vauhdikkaan täysiveriseni ensimmäiselle esteelle ja koko rata tuntui menevän kuin leikkiä vain, vaikka emme olekkaan kovinkaan montaa kertaa vielä hypänneet.
Hyppäsimme erilaisia ratoja muutamaan kertaan, jonka jälkeen siirsin Fionan raville ja ravailin loppuravit pidemmällä ohjalla. Tammani oli osoittautunut taustastaan huolimatta todella nopeaksi oppimaan ja Fiona vaikuttaa todella potenttiaaliselta ratsulta kaikkiin lajeihin. Eteenkin maastossa tamma on todella rohkea ja reipas menijä. Loppuravien jälkeen siirsin tamman käyntiin ja tiputin ohjat pitkiksi, jotta Fiona saisi kunnolla venyttää selkäänsä.
Kerättyämme esteet kentältä loppukäyntien aikana, talutin tamman talliin sen omaan karsinaan. Tallilla oli todella hiljaista, joten olimme saaneet olla kokoajan rauhassa kentällä ja onnekseni olin saanut Vívan pitämään seuraa estehyppelyihimme. Nappasin Fionalta reippaasti varusteet pois ja päästin tamman syömään karsinan pohjaltaan löytyviä heiniä. Vein varusteet satulahuoneeseen ja palasin karsinalle nappaamaan Fionalta suojia pois. Harjasin kevyesti hionneen nuorukaisen piikkisualla ja heitin tammalle loimen päälle, ettei ainakaan kylmä tule. Hieman luimiva tamma ei jaksanut edes vilautella hampaitaan minulle ja oikeastaan välillä Fiona jopa katsoi minua korvat pystymmässä, vaikkei sillä vieläkään kovinkaan iloinen yleisilme ole.
Vietyäni Fionan tarhaansa huomasin äitini saapuneen tallille. Tänään olisi hänen vuoronsa käydä liikuttamassa Aksua. Suuntasin kulkuni talliin jonne äitini oli ruunan taluttanut. Edeltävänä päivänä Aksu oli ollut ratsuna hieman kankea, joten neuvoin äitiäni jumppailemaan ruunaa hieman pidemmällä ohjalla, jos vaikka mahdolliset jumit saataisiin aukeamaan. Hierojaystäväni olisi tulossa hieromaan molemmat hevoset parin päivän päästä, niin saataisiin hieman tarkennusta Fionankin lihaksiston tilanteesta.
Ohjasin Fionan ravissa pientä ristikkoa kohti ja viimeisillä askelilla tamma loikkasi laukalle ja ylitti pienen esteen aivan valtavalla ilmavaralla. Itse jouduin tarrautumaan tamman pieneen harjaan kuin henkeni hädässä kun yritin pysyä ratsailla.
"Vou! Siltä kyllä löytyy kapasiteettia. Hieno hyppy kyllä!" kuulin Vívan nauravan kentän laidalta ja itse rauhoittelin innostunutta ratsuani. Seuraavan lähestymisen ristikolle otin jo laukassa ja tällä kertaa Fiona hyppäsi maltillisemmin, mutta edelleen todella liioitellusti.
"Tää on kyllä todella tarkka jaloistaan! Ja tuntuu todellakin tykkäävän hyppäämisestä", totesin naurahtaen ja siirsin Fionan raviin. Katsoin reittini valmiiksi pientä rataa varten ja siirsin Fionan laukalle. Ohjasin innostuneen ja vauhdikkaan täysiveriseni ensimmäiselle esteelle ja koko rata tuntui menevän kuin leikkiä vain, vaikka emme olekkaan kovinkaan montaa kertaa vielä hypänneet.
Hyppäsimme erilaisia ratoja muutamaan kertaan, jonka jälkeen siirsin Fionan raville ja ravailin loppuravit pidemmällä ohjalla. Tammani oli osoittautunut taustastaan huolimatta todella nopeaksi oppimaan ja Fiona vaikuttaa todella potenttiaaliselta ratsulta kaikkiin lajeihin. Eteenkin maastossa tamma on todella rohkea ja reipas menijä. Loppuravien jälkeen siirsin tamman käyntiin ja tiputin ohjat pitkiksi, jotta Fiona saisi kunnolla venyttää selkäänsä.
Kerättyämme esteet kentältä loppukäyntien aikana, talutin tamman talliin sen omaan karsinaan. Tallilla oli todella hiljaista, joten olimme saaneet olla kokoajan rauhassa kentällä ja onnekseni olin saanut Vívan pitämään seuraa estehyppelyihimme. Nappasin Fionalta reippaasti varusteet pois ja päästin tamman syömään karsinan pohjaltaan löytyviä heiniä. Vein varusteet satulahuoneeseen ja palasin karsinalle nappaamaan Fionalta suojia pois. Harjasin kevyesti hionneen nuorukaisen piikkisualla ja heitin tammalle loimen päälle, ettei ainakaan kylmä tule. Hieman luimiva tamma ei jaksanut edes vilautella hampaitaan minulle ja oikeastaan välillä Fiona jopa katsoi minua korvat pystymmässä, vaikkei sillä vieläkään kovinkaan iloinen yleisilme ole.
Vietyäni Fionan tarhaansa huomasin äitini saapuneen tallille. Tänään olisi hänen vuoronsa käydä liikuttamassa Aksua. Suuntasin kulkuni talliin jonne äitini oli ruunan taluttanut. Edeltävänä päivänä Aksu oli ollut ratsuna hieman kankea, joten neuvoin äitiäni jumppailemaan ruunaa hieman pidemmällä ohjalla, jos vaikka mahdolliset jumit saataisiin aukeamaan. Hierojaystäväni olisi tulossa hieromaan molemmat hevoset parin päivän päästä, niin saataisiin hieman tarkennusta Fionankin lihaksiston tilanteesta.
14.08.2016 Ensimmäiset kilpailut
Harjoituskoulukilpailut Metsälammessa / sijoitus 6/11
Yön nukkuminen jäi melko vähäksi, sillä yritin etsiä kisatakkiani kaappieni perukoilta yömyöhään asti ja kun takkia ei kuitenkaan löytynyt, en pystynyt enään nukkumaan kunnolla, sillä koin takin mystisen katoamisen huonona enteenä. Aamulla kuitenkin nousin hyvissä ajoin, väsyneenä kylläkin. Söin aamupalan rauhassa ja jouduin lähes potkimaan Rikun ylös sängystä. Illallla olin pakannut kotoakin kaikki tavarani ja vedin vihdoin jalkaani valkoiset kisahousuni, joiden päälle ehdin onneksi nopeasti kiskomaan harmaat lökärit, sillä suurikokoinen maine coonini Merlin yritti taukoamatta kiivetä syliini. Silittelin kissaani hetken, jonka jälkeen nostin sen lattialle ja kertasin päässäni vielä raviohjelman radan. Olin miljoonia kertoja kilpaillut raviohjelmassa eri ratsutettavieni kanssa, mutta pitkästä aikaa ratsuna olisi oma hevoseni, joten jännitys ei tuntunut laantuvan yhtään.
Kun vihdoin pääsimme tallille, pakkasin ensimmäisenä kaiken tarpeellisen ja varmasti paljon ylimääräistä tavaraa autoomme, jonka jälkeen hain Fionan sisälle harjattavaksi. Ei tamma ollut vielä edes kauaan ulkona ehtinyt olemaan, mutta se oli ehtinyt jo piehtaroimaan itsensä aivan pölyiseksi. Harjasin tammaa ja siistin sen harjaa, jonka jälkeen alkoi olla valmista. Talutin Fionan pihalle, jossa Rikun avustuksella virittelin tammalle kuljetussuojat ja aloitimme lastaamisen. Fiona seurasi minua traileriin korvat luimussa ja oli vähällä näykkäistä palan irti olkapäästämme, mutta kohtalaisen turvallisesti saimme tamman sisälle traileriin ja takasillan kiinni. Kiinnitin Fionan riimustaan traileriin ja nappasin riimunnarun mukaani auton puolelle.
Saavuimme Metsälammen Ratsutallille hyvissä ajoin, mutta paljoon porukaa ei ollut vielä liikkeellä, sillä kilpailisin ensimmäisessä luokassa. Pyysin Rikua pitämään Fionalle seuraa sen aikaa, kun itse käyn ilmoittautumassa. Palasin nopeasti ilmoittautumisen jälkeen ja otimme jo kärsimättömäksi käyvän Fionan ulos trailerista. Tamma katseli ympärilleen sieraimet suurina ja annoin sille pari herkkua rauhoitteluksi. Tamma pyörähteli hieman ympäriinsä varustaessani sitä, mutta kunhan pääsimme kävelemään, Fiona alkoi rauhoittua. Tamma mulkoili minua suurimman osan ajasta korvat luimussa, mutta välillä se katseli minua ystävällisesti korvat hörössä. Käveltyämme sopivasti, nappasin lökärit pois kisahousujeni päältä, vedin ratsastussaappaani jalkaan. Kun sain kypärän päähäni, nousin ratsaille ja taputin Fionan kaulaa rohkaisevasti. Pääsimme heti verryttelemään ja päätin vain hieman ravailla rennosti ja kertailla kaikkia apuja.
Meidät kutsuttiin radalle melkein ensimmäisten joukossa ja vihdoin jännitykseni tuntui laantuvan. Hengitin syvään ja ohjasin Fionan kouluaitojen sisäpuolelle, joista nuorukainen ei tuntunut olevan moksiskaan. Keventelin Fionan kanssa muutamat kerrat kilpailualuetta ympäri ennenkuin kuulin vihelluksen ja tiesin saavani aloittaa. Päädyssä istuin harjoitusraviin ja ohjasin Fionan alkutervehdykseen.
Radan päättyessä olin onnellinen, taputin Fionaa innoissani ja hyppäsin alas ratsailta heti kun pääsin pois kouluaitojen sisältä. Palkitsin tammani pienellä herkulla ja lähdin taluttamaan Fionaa loppukäynneiksi. Rata oli sujunut oikeasti todella hyvin, ajatellen että allani ollut hevonen ei ole tehnyt normaaleja ratsunhommia edes kuukautta säännöllisesti. Tottakai radassa oli virheitä, kuten pitkiksi venyneet pysähdykset, hieman lerpahtaneet kulmat ja vaikka mitä, mutta Fiona oli koko radan ajan todella rauhallinen ja se kuunteli minua hienosti. Yleisö ja kaikki sählinki tuntui olevan sille tuttua jo laukka-ajoilta.
Luokan päätyttyä lastasimme Fionan takaisin traileriin ja kiinnitin tammalle hetkeksi heinäverkon paikoilleen, jonka jälkeen kävin hakemassa arvostelumme. Olin sijoittunut 6/11, mikä oli mielestäni todella hyvin. Palaute oli pääasiassa hyvää ja se sisälsi paljon oikein hyviä huomioita ja parannusehdotuksia. Harjoituskoulukilpailuissa parasta on aina todella laaja palaute, joka tulee kyllä tarpeeseen nuoren hevosen kanssa toimiessa. Arvostelu taskussani palasin autollemme ja tarkistin vielä kaikki trailerin kiinnitykset ennenkuin hyppäsin ratin taakse ja lähdimme paluumatkalle Vekaravaaraan.
Harjoituskoulukilpailut Metsälammessa / sijoitus 6/11
Yön nukkuminen jäi melko vähäksi, sillä yritin etsiä kisatakkiani kaappieni perukoilta yömyöhään asti ja kun takkia ei kuitenkaan löytynyt, en pystynyt enään nukkumaan kunnolla, sillä koin takin mystisen katoamisen huonona enteenä. Aamulla kuitenkin nousin hyvissä ajoin, väsyneenä kylläkin. Söin aamupalan rauhassa ja jouduin lähes potkimaan Rikun ylös sängystä. Illallla olin pakannut kotoakin kaikki tavarani ja vedin vihdoin jalkaani valkoiset kisahousuni, joiden päälle ehdin onneksi nopeasti kiskomaan harmaat lökärit, sillä suurikokoinen maine coonini Merlin yritti taukoamatta kiivetä syliini. Silittelin kissaani hetken, jonka jälkeen nostin sen lattialle ja kertasin päässäni vielä raviohjelman radan. Olin miljoonia kertoja kilpaillut raviohjelmassa eri ratsutettavieni kanssa, mutta pitkästä aikaa ratsuna olisi oma hevoseni, joten jännitys ei tuntunut laantuvan yhtään.
Kun vihdoin pääsimme tallille, pakkasin ensimmäisenä kaiken tarpeellisen ja varmasti paljon ylimääräistä tavaraa autoomme, jonka jälkeen hain Fionan sisälle harjattavaksi. Ei tamma ollut vielä edes kauaan ulkona ehtinyt olemaan, mutta se oli ehtinyt jo piehtaroimaan itsensä aivan pölyiseksi. Harjasin tammaa ja siistin sen harjaa, jonka jälkeen alkoi olla valmista. Talutin Fionan pihalle, jossa Rikun avustuksella virittelin tammalle kuljetussuojat ja aloitimme lastaamisen. Fiona seurasi minua traileriin korvat luimussa ja oli vähällä näykkäistä palan irti olkapäästämme, mutta kohtalaisen turvallisesti saimme tamman sisälle traileriin ja takasillan kiinni. Kiinnitin Fionan riimustaan traileriin ja nappasin riimunnarun mukaani auton puolelle.
Saavuimme Metsälammen Ratsutallille hyvissä ajoin, mutta paljoon porukaa ei ollut vielä liikkeellä, sillä kilpailisin ensimmäisessä luokassa. Pyysin Rikua pitämään Fionalle seuraa sen aikaa, kun itse käyn ilmoittautumassa. Palasin nopeasti ilmoittautumisen jälkeen ja otimme jo kärsimättömäksi käyvän Fionan ulos trailerista. Tamma katseli ympärilleen sieraimet suurina ja annoin sille pari herkkua rauhoitteluksi. Tamma pyörähteli hieman ympäriinsä varustaessani sitä, mutta kunhan pääsimme kävelemään, Fiona alkoi rauhoittua. Tamma mulkoili minua suurimman osan ajasta korvat luimussa, mutta välillä se katseli minua ystävällisesti korvat hörössä. Käveltyämme sopivasti, nappasin lökärit pois kisahousujeni päältä, vedin ratsastussaappaani jalkaan. Kun sain kypärän päähäni, nousin ratsaille ja taputin Fionan kaulaa rohkaisevasti. Pääsimme heti verryttelemään ja päätin vain hieman ravailla rennosti ja kertailla kaikkia apuja.
Meidät kutsuttiin radalle melkein ensimmäisten joukossa ja vihdoin jännitykseni tuntui laantuvan. Hengitin syvään ja ohjasin Fionan kouluaitojen sisäpuolelle, joista nuorukainen ei tuntunut olevan moksiskaan. Keventelin Fionan kanssa muutamat kerrat kilpailualuetta ympäri ennenkuin kuulin vihelluksen ja tiesin saavani aloittaa. Päädyssä istuin harjoitusraviin ja ohjasin Fionan alkutervehdykseen.
Radan päättyessä olin onnellinen, taputin Fionaa innoissani ja hyppäsin alas ratsailta heti kun pääsin pois kouluaitojen sisältä. Palkitsin tammani pienellä herkulla ja lähdin taluttamaan Fionaa loppukäynneiksi. Rata oli sujunut oikeasti todella hyvin, ajatellen että allani ollut hevonen ei ole tehnyt normaaleja ratsunhommia edes kuukautta säännöllisesti. Tottakai radassa oli virheitä, kuten pitkiksi venyneet pysähdykset, hieman lerpahtaneet kulmat ja vaikka mitä, mutta Fiona oli koko radan ajan todella rauhallinen ja se kuunteli minua hienosti. Yleisö ja kaikki sählinki tuntui olevan sille tuttua jo laukka-ajoilta.
Luokan päätyttyä lastasimme Fionan takaisin traileriin ja kiinnitin tammalle hetkeksi heinäverkon paikoilleen, jonka jälkeen kävin hakemassa arvostelumme. Olin sijoittunut 6/11, mikä oli mielestäni todella hyvin. Palaute oli pääasiassa hyvää ja se sisälsi paljon oikein hyviä huomioita ja parannusehdotuksia. Harjoituskoulukilpailuissa parasta on aina todella laaja palaute, joka tulee kyllä tarpeeseen nuoren hevosen kanssa toimiessa. Arvostelu taskussani palasin autollemme ja tarkistin vielä kaikki trailerin kiinnitykset ennenkuin hyppäsin ratin taakse ja lähdimme paluumatkalle Vekaravaaraan.
13.08.2016 Jännitystä
Ei mua rehellisesti sanottuna ollut varmaan koskaan jännittänyt näin paljon! Huomenna olisi ohjelmassa mun ja Fionan ensimmäiset koulukilpailut, joissa ohjelmana kyllä olisi raviohjelma, sillä laukassa ratti ei vielä toiminut tarpeeksi hyvin. Tänään olisi tarkoitus suorittaa pienenmoinen valmisteluratsastus, sillä vielä on mahdollisuus perua startti, jos kaikki menisi surkeasti. Itsehän olen kilpaillut paljon, mutta tietenkin se jännittää aivan eri tavalla, kun kyseessä on entinen laukkahevonen, joka ei ole edes kuukautta ollut omistuksessani, mutta haluan nopeasti päästä näyttämään Fionalle maailmaa. Samassa tuttu ääni herätti minut ajatuksistani.
"Eli oliks teillä huomenna ne kisat?" Víva kysyi karsinan ovelta utelias ilme kasvoillaan. Fiona mulkaisi naista ja itse huokaisin.
"Joo on, jännittää aika pirusti", vastasin melko hiljaisella äänellä.
"Ymmärrän, vaikka etkös sä olekkin kilpaillut ennenkin?" tallin omistaja jutusteli.
"Joo oonhan mä ollut kilparatsastaja ihan pikkutytöstä asti", naurahdin ja hieman rohkaistuneena taputin Fionan kaulaa ja pyörittelin sen lyhyitä jouhia sormieni ympärillä.
"Hyvin se siis menee! Turhaan jännität", Víva naurahti ja hymyili minulle rohkaisevasti.
Talutin Fionan kentälle jo rennommalla fiiliksellä ja taluttelin tammaa muutamat kierrokset maasta käsin. Kenttä oli onneksi tyhjä ja useinhan minulla oli tavoitteena mennä ratsastamaan mahdollisimman hiljaiseen aikaan, eteenkin vielä nyt kun Fiona on niin kokematon. Käveltyämme hetken, pysäytin luimistelevan tammani jakkaran viereen ja silittelin Fionan kaulaa lempeästi. Olin kiintynyt mulkoilevaan täysiveritammaani jo uskomattoman paljon, enkä oikeastaan tiennyt miten yhtäkkiä pärjäisin ilman Fionaa. Heti ensimmäisenä ratsukoulutuksemme aluksi olin opettanut tamman seisomaan kiltisti jakkaran vieressä selkäännousun ajan, ja niinhän Fiona seisoi. Ei sillä tuntunut olevan kiire minnekkään. Nousin ratsaille, palkitsin Fionan pienellä heppanamilla jonka löysin taskustani ja annoin pohkeillani merkin tammalle, että saa lähteä liikkeelle.
Tein käynnissä hieman jumppailua ja taivuttelin Fionaa. Tamma osasi jo hyvin kääntyvät avut ja väistävää pohjettakin se kuunteli jo jonkin verran. Fionalla oli todella hyvä tasapaino näin nuoreksi, kun vertaan sitä muihin hevosiin joita olen ratsuttanut. Vähitellen aloin ottamaan ravipätkiä ja istuin silloin tällöin pieniksi hetkiksi alas Fionan hieman pomputtavaan raviin, johon olin kuitenkin jo muutaman ratsastuskerran jälkeen tottunut todella hyvin. Ravissa tamma alkoi hakea itsestään jo yllättävän paljon muotoon ja välillä meinasin täysin unohtaa, että allani on entinen laukkahevonen. Laukkaa otin ratsastuksen lopuksi vain parit kierrokset molempiin suuntiin ja nyt Fiona alkoi jo malttaa laukata rauhallisemmin pää alempana.
Ratsastin yhteensä korkeintaan puoli tuntia ja loppukäynnit kävelimme pihaa ympäri. Maastoon emme olleet vielä Fionan kanssa lähteneet, mutta ajattelin rahdata poikaystäväni jonakin päivänä maastoseuraksi maastakäsin. Loppukäyntien päätteeksi pysäytin Fionan tallin eteen ja laskeuduin maahan taputtaen Fionaa iloisena. Tämä ratsastus oli mennyt sen verran hyvin, että fiilikseni huomisista kisoista on selkeästi parantunut. Talutin Fionan talliin ja pysäytin sen käytävälle karsinamme eteen. Opetin tammaa seisomaan paikallaan sen aikaa, kun nappasin siltä satulan pois ja laskin satulan maahan karsinamme eteen. Vasta tämän jälkeen annoin Fionalle luvan mennä karsinaan. Hevoseni on suoraan sanottuna uskomattoman nopea oppimaan, peruskiltti luonteeltaan, mutta todellinen yrmy. Itseäni ei Fionan mulkoilut ja luimimiset kuitenkaan haittaa, sillä siitä huolimatta tamma on mukava käsitellä.
Hoidin Fionan huolella pois ja vein sen tarhaan, jonka jälkeen palasin talliin katsomaan kilpailuvarusteemme kuntoon. Minulla oli suuri ikean kassi mukanani, jonne kasaisin tavaroitamme. En ollut vielä ratsastanut Fionalla koulusatulan kanssa, joten kiinnitin vanhan hevoseni entisen valkoisen huovan estesatulaamme karvaromanin alle. Katsoin kaapistamme omat varusteenikin kasaan ja tarkistin vielä moneen kertaan, että kaikki tarpeellinen on pakattu. Jätin tavaramme siististi varustehuoneen reunaan, jossa niiden ei pitäisi olla kenenkään tiellä. Pakattuani tavarat, suuntasin tallipihalle istuskelemaan, sillä en ollut tullut omalla autollani, vaan poikaystäväni Riku oli heittänyt minut tallille. Jouduin jonkin aikaa siis odottelemaan kyytiäni joten istahdin tallin eteen ja nojasin selkäni seinään.
Ei mua rehellisesti sanottuna ollut varmaan koskaan jännittänyt näin paljon! Huomenna olisi ohjelmassa mun ja Fionan ensimmäiset koulukilpailut, joissa ohjelmana kyllä olisi raviohjelma, sillä laukassa ratti ei vielä toiminut tarpeeksi hyvin. Tänään olisi tarkoitus suorittaa pienenmoinen valmisteluratsastus, sillä vielä on mahdollisuus perua startti, jos kaikki menisi surkeasti. Itsehän olen kilpaillut paljon, mutta tietenkin se jännittää aivan eri tavalla, kun kyseessä on entinen laukkahevonen, joka ei ole edes kuukautta ollut omistuksessani, mutta haluan nopeasti päästä näyttämään Fionalle maailmaa. Samassa tuttu ääni herätti minut ajatuksistani.
"Eli oliks teillä huomenna ne kisat?" Víva kysyi karsinan ovelta utelias ilme kasvoillaan. Fiona mulkaisi naista ja itse huokaisin.
"Joo on, jännittää aika pirusti", vastasin melko hiljaisella äänellä.
"Ymmärrän, vaikka etkös sä olekkin kilpaillut ennenkin?" tallin omistaja jutusteli.
"Joo oonhan mä ollut kilparatsastaja ihan pikkutytöstä asti", naurahdin ja hieman rohkaistuneena taputin Fionan kaulaa ja pyörittelin sen lyhyitä jouhia sormieni ympärillä.
"Hyvin se siis menee! Turhaan jännität", Víva naurahti ja hymyili minulle rohkaisevasti.
Talutin Fionan kentälle jo rennommalla fiiliksellä ja taluttelin tammaa muutamat kierrokset maasta käsin. Kenttä oli onneksi tyhjä ja useinhan minulla oli tavoitteena mennä ratsastamaan mahdollisimman hiljaiseen aikaan, eteenkin vielä nyt kun Fiona on niin kokematon. Käveltyämme hetken, pysäytin luimistelevan tammani jakkaran viereen ja silittelin Fionan kaulaa lempeästi. Olin kiintynyt mulkoilevaan täysiveritammaani jo uskomattoman paljon, enkä oikeastaan tiennyt miten yhtäkkiä pärjäisin ilman Fionaa. Heti ensimmäisenä ratsukoulutuksemme aluksi olin opettanut tamman seisomaan kiltisti jakkaran vieressä selkäännousun ajan, ja niinhän Fiona seisoi. Ei sillä tuntunut olevan kiire minnekkään. Nousin ratsaille, palkitsin Fionan pienellä heppanamilla jonka löysin taskustani ja annoin pohkeillani merkin tammalle, että saa lähteä liikkeelle.
Tein käynnissä hieman jumppailua ja taivuttelin Fionaa. Tamma osasi jo hyvin kääntyvät avut ja väistävää pohjettakin se kuunteli jo jonkin verran. Fionalla oli todella hyvä tasapaino näin nuoreksi, kun vertaan sitä muihin hevosiin joita olen ratsuttanut. Vähitellen aloin ottamaan ravipätkiä ja istuin silloin tällöin pieniksi hetkiksi alas Fionan hieman pomputtavaan raviin, johon olin kuitenkin jo muutaman ratsastuskerran jälkeen tottunut todella hyvin. Ravissa tamma alkoi hakea itsestään jo yllättävän paljon muotoon ja välillä meinasin täysin unohtaa, että allani on entinen laukkahevonen. Laukkaa otin ratsastuksen lopuksi vain parit kierrokset molempiin suuntiin ja nyt Fiona alkoi jo malttaa laukata rauhallisemmin pää alempana.
Ratsastin yhteensä korkeintaan puoli tuntia ja loppukäynnit kävelimme pihaa ympäri. Maastoon emme olleet vielä Fionan kanssa lähteneet, mutta ajattelin rahdata poikaystäväni jonakin päivänä maastoseuraksi maastakäsin. Loppukäyntien päätteeksi pysäytin Fionan tallin eteen ja laskeuduin maahan taputtaen Fionaa iloisena. Tämä ratsastus oli mennyt sen verran hyvin, että fiilikseni huomisista kisoista on selkeästi parantunut. Talutin Fionan talliin ja pysäytin sen käytävälle karsinamme eteen. Opetin tammaa seisomaan paikallaan sen aikaa, kun nappasin siltä satulan pois ja laskin satulan maahan karsinamme eteen. Vasta tämän jälkeen annoin Fionalle luvan mennä karsinaan. Hevoseni on suoraan sanottuna uskomattoman nopea oppimaan, peruskiltti luonteeltaan, mutta todellinen yrmy. Itseäni ei Fionan mulkoilut ja luimimiset kuitenkaan haittaa, sillä siitä huolimatta tamma on mukava käsitellä.
Hoidin Fionan huolella pois ja vein sen tarhaan, jonka jälkeen palasin talliin katsomaan kilpailuvarusteemme kuntoon. Minulla oli suuri ikean kassi mukanani, jonne kasaisin tavaroitamme. En ollut vielä ratsastanut Fionalla koulusatulan kanssa, joten kiinnitin vanhan hevoseni entisen valkoisen huovan estesatulaamme karvaromanin alle. Katsoin kaapistamme omat varusteenikin kasaan ja tarkistin vielä moneen kertaan, että kaikki tarpeellinen on pakattu. Jätin tavaramme siististi varustehuoneen reunaan, jossa niiden ei pitäisi olla kenenkään tiellä. Pakattuani tavarat, suuntasin tallipihalle istuskelemaan, sillä en ollut tullut omalla autollani, vaan poikaystäväni Riku oli heittänyt minut tallille. Jouduin jonkin aikaa siis odottelemaan kyytiäni joten istahdin tallin eteen ja nojasin selkäni seinään.
11.08.2016 Juoksutusta
Elokuun alku on ollut varsin onnistunut minun ja Fionan osalta. Olen muutamia kertoja tammalla ratsastanut ja ravi sujuukin jo kohtalaisen kauniisti, mutta laukassa on enemmän työtä, sillä eihän entinen laukkahevonen heti voi ymmärtää, ettei kaahaaminen ole suotavaa. Muutamia puomejakin olemme ylittäneet käynnissä ja ravissa, lähinnä omaksi iloksi. Olen suorastaan yllättynyt siitä, kuinka nopeasti Fiona ymmärtää uudetkin asiat, eikä koulutusprojekti tunnu lainkaan epäilyttävältä ja olen varma, että laukassakin alkaa pian tapahtua edistystä.
Saapuessani tänään tallille, retkotti Fiona tarhassaan pitkin pituuttaan. Tamma tuntui viihtyvän Vekaravaarassa ja niin viihdyin minäkin. Tallin ilmapiiri oli meille sopivan rauhallinen ja kaikki tallilaisetkin ovat oikein mukavia. Kävelin Fionan tarhalle ja kutsuin tammaa lempeästi. Se nosti nopeasti päänsä ylös ja katsahti minuun korvat luimussa. Jonkinlainen viha-rakkaus -suhdehan tämä taitaa olla, mutta kyllä Fiona on alkanut hyväksyä minutkin jo paremmin, eikä se enään äksyile niin paljon, kuin minulle tullessaan. Tamma on alkanut jo tutustua minuun. Nappasin Fionan riimunnaurun aidantolpasta ja portille ilmestyikin innokkaan Kirppu ja Melli, mutta oma mussukkani vain mulkoili minua tarhan perältä. Huokaisin ja astuin sisälle tarhaan. Tervehdin sekä Kirppua, että Melliä rapsutuksilla, jonka jälkeen hätistin innokkaat tammat kauemmas ja sain raivattua tieni Fionan luokse, joka tuttuun tapaansa antoi kiltisti kiinni, mutta yritti iskeä hampaansa takapuoleeni. Suhahdin tammalle ja se mulkaisi minua pää korkealla. Naurahdin pienesti ja lähdin taluttamaan nuorta hevostani portille.
Tallin ovella olin vähällä törmätä Kirpun toiseen omistajaan, jonka nimeksi muistelin Inna.
”Moi, ja sori, en kattonut yhtään eteeni!” pahoittelin naurahtaen ja käänsin Fionan päätä pois päin, kun se yritti ylitseni kurkoitella hampaitaan Innan suuntaan.
”Ompas ystävällisen näköinen tamma”, Inna virnisti ja nyökkäsi selkäni takana mulkoilevaa Fionaa. ”Joo, se on vähän omituinen tapaus. Pohjimmiltaan Fiona on kumminki ihan kiva”, totesin ja taputin Fionaa.
”Se sun Kirppusi on kyllä tosi nätti, ihanan värinen”, kehuin ja Innan hymy tuntui ylettyvän korviin saakka.
”Kiitos, joo onhan se kaunis, vähän herkkis kuitenkin luonteeltaan, mutta niin tammat taitavat vähän aina olla”, Inna totesi ja naurahti pienesti.
Kun pääsimme karsinallemme, nappasin Fionalta riimun pois ja päästin sen tutkimaan karsinansa pohjaa. Olin aikaisemmin jo tuonut harjapakin karsinalle, joten ripustin riimun naruineen paikalleen ja nappasin harjapakista pölyharjan. Aloin harjailemaan Fionaa välittämättä sen luimistelusta ja vähitellen tamman ilmekkin alkoi pehmentyä ja se jopa välillä katseli minua korvat hörössä. Olin ottanut lähestymistavakseni sen, etten välitä mitenkään tamman uhkailuista. Tekniikkani onkin osoittautunut kohtalaisen toimivaksi ja minusta alkaa tuntua, että kaikki Fionan yrmyilyt ovat vain esittämistä ja kovaa ulkokuorta. Vatsan alusta harjatessani Fiona mulkaisi minua taas, muttei edes yrittänyt huitaista jalallaan, joten kehuin tammaa.
Kun harjailut ja kavioiden puhdistukset oli tehty, nappasin Fionan suitset ja suitsin tamman, jonka jälkeen kiinnitin juoksutusliinan kuolaimiin ja suuntasimme kentälle, joka oli vielä onneksemme tyhjä. Kävelimme muutamat kierrokset ja otin hieman pysähdyksiä ja peruutuksia maastakäsin, joita Fiona alkuihmettelyn jälkeen kuunteli oikein hyvin. Sopivien alkukäyntien jälkeen ohjasin Fionan ympyrälle, jonka keskelle itse jäin. En usko, että Fionaa on kovinkaan paljoon juoksutettu entisessä kodissaan, mutta siitä huolimatta tamma osaa kohtalaisen hyvin peruskäskyt ja se pysyy kiltisti ympyrällä, vaikka laukassa pitääkin hieman kaahailla ja riehua. Nopeasti käskin Fionan raviin ja annoin tamman itse hakea tasapainoaan.
Laukassa Fiona yritti kummallisia rodeohyppyjä, mutta tyytyi nopeasti vain laukkaamaan. Jarruttelussa meni vielä muutamia ylimääräisiä kierroksia, mutta yleisesti ottaen Fiona käyttäytyi oikein hienosti. Loppukäynnit menimme kävelemään tallipihaa ympäriinsä ja kävimme tutustumassa myös hurjan pelottavaan postilaatikkoon, joka paljastuikin kiltiksi, eikä pieniä hevosia syöväksi monsteriksi.
Tallissa hoidin Fionan vain kohtalaisen nopeasti pois, jonka jälkeen palkitsin tamman porkkanalla, jonka tiputin tamman ruokakippoon. Kävin palauttamassa tavaramme paikoilleen ja pyyhin nopeasti suitsemme, jonka jälkeen palasin karsinalle hakemaan Fionaa. Tamma kävi vielä juomassa, jonka jälkeen se tuli yllättävänkin ystävällisen näköisesti karsinan ovelle, jossa sujautin riimun tammani päähän, taputin sen kaulaa lempeästi ja lähdin taluttamaan Fionaa ulos. Tarhaan tamma jäi mielellään ja jätinkin Fionan taas hyvillä mielin viettämään iltapäiväänsä. Itse suuntasin kulkuni kotia kohti, jossa toivottavasti olisi jo ruokakin valmiina.
Elokuun alku on ollut varsin onnistunut minun ja Fionan osalta. Olen muutamia kertoja tammalla ratsastanut ja ravi sujuukin jo kohtalaisen kauniisti, mutta laukassa on enemmän työtä, sillä eihän entinen laukkahevonen heti voi ymmärtää, ettei kaahaaminen ole suotavaa. Muutamia puomejakin olemme ylittäneet käynnissä ja ravissa, lähinnä omaksi iloksi. Olen suorastaan yllättynyt siitä, kuinka nopeasti Fiona ymmärtää uudetkin asiat, eikä koulutusprojekti tunnu lainkaan epäilyttävältä ja olen varma, että laukassakin alkaa pian tapahtua edistystä.
Saapuessani tänään tallille, retkotti Fiona tarhassaan pitkin pituuttaan. Tamma tuntui viihtyvän Vekaravaarassa ja niin viihdyin minäkin. Tallin ilmapiiri oli meille sopivan rauhallinen ja kaikki tallilaisetkin ovat oikein mukavia. Kävelin Fionan tarhalle ja kutsuin tammaa lempeästi. Se nosti nopeasti päänsä ylös ja katsahti minuun korvat luimussa. Jonkinlainen viha-rakkaus -suhdehan tämä taitaa olla, mutta kyllä Fiona on alkanut hyväksyä minutkin jo paremmin, eikä se enään äksyile niin paljon, kuin minulle tullessaan. Tamma on alkanut jo tutustua minuun. Nappasin Fionan riimunnaurun aidantolpasta ja portille ilmestyikin innokkaan Kirppu ja Melli, mutta oma mussukkani vain mulkoili minua tarhan perältä. Huokaisin ja astuin sisälle tarhaan. Tervehdin sekä Kirppua, että Melliä rapsutuksilla, jonka jälkeen hätistin innokkaat tammat kauemmas ja sain raivattua tieni Fionan luokse, joka tuttuun tapaansa antoi kiltisti kiinni, mutta yritti iskeä hampaansa takapuoleeni. Suhahdin tammalle ja se mulkaisi minua pää korkealla. Naurahdin pienesti ja lähdin taluttamaan nuorta hevostani portille.
Tallin ovella olin vähällä törmätä Kirpun toiseen omistajaan, jonka nimeksi muistelin Inna.
”Moi, ja sori, en kattonut yhtään eteeni!” pahoittelin naurahtaen ja käänsin Fionan päätä pois päin, kun se yritti ylitseni kurkoitella hampaitaan Innan suuntaan.
”Ompas ystävällisen näköinen tamma”, Inna virnisti ja nyökkäsi selkäni takana mulkoilevaa Fionaa. ”Joo, se on vähän omituinen tapaus. Pohjimmiltaan Fiona on kumminki ihan kiva”, totesin ja taputin Fionaa.
”Se sun Kirppusi on kyllä tosi nätti, ihanan värinen”, kehuin ja Innan hymy tuntui ylettyvän korviin saakka.
”Kiitos, joo onhan se kaunis, vähän herkkis kuitenkin luonteeltaan, mutta niin tammat taitavat vähän aina olla”, Inna totesi ja naurahti pienesti.
Kun pääsimme karsinallemme, nappasin Fionalta riimun pois ja päästin sen tutkimaan karsinansa pohjaa. Olin aikaisemmin jo tuonut harjapakin karsinalle, joten ripustin riimun naruineen paikalleen ja nappasin harjapakista pölyharjan. Aloin harjailemaan Fionaa välittämättä sen luimistelusta ja vähitellen tamman ilmekkin alkoi pehmentyä ja se jopa välillä katseli minua korvat hörössä. Olin ottanut lähestymistavakseni sen, etten välitä mitenkään tamman uhkailuista. Tekniikkani onkin osoittautunut kohtalaisen toimivaksi ja minusta alkaa tuntua, että kaikki Fionan yrmyilyt ovat vain esittämistä ja kovaa ulkokuorta. Vatsan alusta harjatessani Fiona mulkaisi minua taas, muttei edes yrittänyt huitaista jalallaan, joten kehuin tammaa.
Kun harjailut ja kavioiden puhdistukset oli tehty, nappasin Fionan suitset ja suitsin tamman, jonka jälkeen kiinnitin juoksutusliinan kuolaimiin ja suuntasimme kentälle, joka oli vielä onneksemme tyhjä. Kävelimme muutamat kierrokset ja otin hieman pysähdyksiä ja peruutuksia maastakäsin, joita Fiona alkuihmettelyn jälkeen kuunteli oikein hyvin. Sopivien alkukäyntien jälkeen ohjasin Fionan ympyrälle, jonka keskelle itse jäin. En usko, että Fionaa on kovinkaan paljoon juoksutettu entisessä kodissaan, mutta siitä huolimatta tamma osaa kohtalaisen hyvin peruskäskyt ja se pysyy kiltisti ympyrällä, vaikka laukassa pitääkin hieman kaahailla ja riehua. Nopeasti käskin Fionan raviin ja annoin tamman itse hakea tasapainoaan.
Laukassa Fiona yritti kummallisia rodeohyppyjä, mutta tyytyi nopeasti vain laukkaamaan. Jarruttelussa meni vielä muutamia ylimääräisiä kierroksia, mutta yleisesti ottaen Fiona käyttäytyi oikein hienosti. Loppukäynnit menimme kävelemään tallipihaa ympäriinsä ja kävimme tutustumassa myös hurjan pelottavaan postilaatikkoon, joka paljastuikin kiltiksi, eikä pieniä hevosia syöväksi monsteriksi.
Tallissa hoidin Fionan vain kohtalaisen nopeasti pois, jonka jälkeen palkitsin tamman porkkanalla, jonka tiputin tamman ruokakippoon. Kävin palauttamassa tavaramme paikoilleen ja pyyhin nopeasti suitsemme, jonka jälkeen palasin karsinalle hakemaan Fionaa. Tamma kävi vielä juomassa, jonka jälkeen se tuli yllättävänkin ystävällisen näköisesti karsinan ovelle, jossa sujautin riimun tammani päähän, taputin sen kaulaa lempeästi ja lähdin taluttamaan Fionaa ulos. Tarhaan tamma jäi mielellään ja jätinkin Fionan taas hyvillä mielin viettämään iltapäiväänsä. Itse suuntasin kulkuni kotia kohti, jossa toivottavasti olisi jo ruokakin valmiina.
31.07.2016 Mitä ihmettä?
Mitä ihmettä? Olin juuri ilmottautunut koulukilpailuihin Fionan kanssa, vaikken ollut kertaakaan edes hevoseni selkään kiivennyt. Ilmoittauduin kyllä vain raviohjelmaan, mutta silti. Enhän edes tiedä kuinka tamma reagoi kaikkiin apuihin, mutta tamman entisen omistajan mukaan Fionan kanssa on hieman harjoiteltu perus ratsastustakin. Tänään kuitenkin päätin kavuta selkään, sillä Fiona oli kotiutunut hurjan hyvin ja saapuessani tallille, löysin tamman retkottamassa tarhasta kyljellään. Näin Vívan kauempana siivoamassa jotakin tarhoista ja moikkasin naiselle pirteästi.
Talutin Fionan talliin sen omaan karsinaan ja napatessani tammalta riimua pois, yritti se jo tutuksi tulleeseen tapaansa iskeä hampaansa käsivarteeni, mutta olin nopeampi ja huiskaisin Fionaa kauemmas. Hieman luimien Fiona siirtyi tutkimaan karsinasta löytyviä heiniään. Ripustin riimun paikalleen ja suljin Fionan karsinan oven jättäen tamman rauhassa tutkimaan karsinaansa. Itse suuntasin varustehuoneeseen hakemaan tarvikkeitani.
Varustehuoneesta mukaani lähti liila harjapussini, pinkit upouudet suojat ja siistit mustat suitset kauniilla vaaleanpunaisilla yksityiskohdilla. Poistuessani varustehuoneesta olin vähällä törmätä Vívaan.
"Ompa teillä kiiltävät kamat!" tämä ihasteli ja katseli puhtaana hohtavia varusteitamme.
"Joo, no ei nää oo vielä kertaakaan käytössä ollut. Tänään ajattelin nousta ensmäistä kertaa ratsaille", totesin ja hymyilin hieman ujosti.
"Pärjäätkö yksinäsi vai tuunko seuraksi?" Víva kysyi ystävällisesti.
"No jos sulla ei oo kiireitä, niin kai sä ainakin alkuun voit vähän tulla katsomaan, tuleeko ambulanssille tarvetta", naurahdin. Olihan se hyvä, että joku tulee hieman pitämään seuraa, vaikka Fiona onkin tottunut jo ratsastajan painoon selässään.
Varustin Fionan kaikessa rauhassa ja laitettuani suojat äreän tammani jalkoihin, lähdin suuntaamaan takaisin varustehuoneeseen, jossa vedin jalkaan kiiltävät ratsastussaappaani ja päähäni vedin kypärän. Turvaliivinkin virittelin päälleni, ihan vain varmuuden vuoksi. Viritin nopeasti estesatulaamme vaaleanpunaisen satulahuovan, jonka jälkeen lähdin takaisin karsinalle viimeistelemään Fionaa ratsastusta varten.
Talutin tammani kentälle Vívan seuratessa meitä juoksutusliina kädessään. Kentälle saavuttuamme taluttelin Fionaa hetken, jonka jälkeen otin juoksutusliinan Vívalta ja kiinnitin sen tammani kuolaimiin. Fiona mulkaisi minua jälleen, muttei tehnyt mitään, lähinnä ihmetteli hieman laukkasatulaa painavampaa asiaa selässään. Laitoin Fionan alkuun juoksemaan juoksutusliinan päässä askellajit läpi ja tamma esittelikin muutamia melko tyylikkäitä rodeoesityksiä.
"Kyllä siitä ainakin liikettä näyttää löytyvän!" Víva naurahti kentän reunalta. Nainen oli aivan oikeassa, Fiona osasi selvästi ravissakin liikkua todella kauniisti ja suuresti ja eteenkin tamman laukka oli todella näyttävä.
Juoksutuksen jälkeen taluttelin tammaa pari kierrosta, jonka jälkeen oli aika nousta ratsaille. Laukkahevosena Fiona on tottunut siihen, että ratsastaja puntataan selkään, joten Víva punttasi minut kyytiin. Ensin vain istuin rauhassa tammani selässä ja silittelin sen kaulaa. Fiona seisoi kiltisti aloillaan katsellen ympärilleen korvat hörössä, vaikka välillä sen oli pakko hieman luimia vieressä seisovalle Vívalle. Hetken seisoskelun jälkeen pyysin tamman liikkeelle ja hieman epävarmasti Fiona lähti kävelemään. Vaikka kokosinkin hieman ohjia kevyelle tuntumalle, ei Fiona reagoinut siihen mitenkään.
Ensimmäinen ratsastuksemme koostui rennosta kävelystä ja hieman ravailimmekin kenttää ympäri. Tammani tuntui ymmärtävän yllättävän hyvin kaikki apuni, joten uskoin todellakin, että sillä oli suoritettu jonkin sortin perusratsutus jo ennen minulle tuloaan. Ehkä minun kilpailusuunnitelmani ei olisikaan täysin tuhoon tuomittu! Ratsastuksen jälkeen laskeuduin alas Fionan selästä ja taputin tammaa onnellisena. Ensimmäinen ratsastus oli ylittänyt kaikki kaukaiset haaveenikin.
Mitä ihmettä? Olin juuri ilmottautunut koulukilpailuihin Fionan kanssa, vaikken ollut kertaakaan edes hevoseni selkään kiivennyt. Ilmoittauduin kyllä vain raviohjelmaan, mutta silti. Enhän edes tiedä kuinka tamma reagoi kaikkiin apuihin, mutta tamman entisen omistajan mukaan Fionan kanssa on hieman harjoiteltu perus ratsastustakin. Tänään kuitenkin päätin kavuta selkään, sillä Fiona oli kotiutunut hurjan hyvin ja saapuessani tallille, löysin tamman retkottamassa tarhasta kyljellään. Näin Vívan kauempana siivoamassa jotakin tarhoista ja moikkasin naiselle pirteästi.
Talutin Fionan talliin sen omaan karsinaan ja napatessani tammalta riimua pois, yritti se jo tutuksi tulleeseen tapaansa iskeä hampaansa käsivarteeni, mutta olin nopeampi ja huiskaisin Fionaa kauemmas. Hieman luimien Fiona siirtyi tutkimaan karsinasta löytyviä heiniään. Ripustin riimun paikalleen ja suljin Fionan karsinan oven jättäen tamman rauhassa tutkimaan karsinaansa. Itse suuntasin varustehuoneeseen hakemaan tarvikkeitani.
Varustehuoneesta mukaani lähti liila harjapussini, pinkit upouudet suojat ja siistit mustat suitset kauniilla vaaleanpunaisilla yksityiskohdilla. Poistuessani varustehuoneesta olin vähällä törmätä Vívaan.
"Ompa teillä kiiltävät kamat!" tämä ihasteli ja katseli puhtaana hohtavia varusteitamme.
"Joo, no ei nää oo vielä kertaakaan käytössä ollut. Tänään ajattelin nousta ensmäistä kertaa ratsaille", totesin ja hymyilin hieman ujosti.
"Pärjäätkö yksinäsi vai tuunko seuraksi?" Víva kysyi ystävällisesti.
"No jos sulla ei oo kiireitä, niin kai sä ainakin alkuun voit vähän tulla katsomaan, tuleeko ambulanssille tarvetta", naurahdin. Olihan se hyvä, että joku tulee hieman pitämään seuraa, vaikka Fiona onkin tottunut jo ratsastajan painoon selässään.
Varustin Fionan kaikessa rauhassa ja laitettuani suojat äreän tammani jalkoihin, lähdin suuntaamaan takaisin varustehuoneeseen, jossa vedin jalkaan kiiltävät ratsastussaappaani ja päähäni vedin kypärän. Turvaliivinkin virittelin päälleni, ihan vain varmuuden vuoksi. Viritin nopeasti estesatulaamme vaaleanpunaisen satulahuovan, jonka jälkeen lähdin takaisin karsinalle viimeistelemään Fionaa ratsastusta varten.
Talutin tammani kentälle Vívan seuratessa meitä juoksutusliina kädessään. Kentälle saavuttuamme taluttelin Fionaa hetken, jonka jälkeen otin juoksutusliinan Vívalta ja kiinnitin sen tammani kuolaimiin. Fiona mulkaisi minua jälleen, muttei tehnyt mitään, lähinnä ihmetteli hieman laukkasatulaa painavampaa asiaa selässään. Laitoin Fionan alkuun juoksemaan juoksutusliinan päässä askellajit läpi ja tamma esittelikin muutamia melko tyylikkäitä rodeoesityksiä.
"Kyllä siitä ainakin liikettä näyttää löytyvän!" Víva naurahti kentän reunalta. Nainen oli aivan oikeassa, Fiona osasi selvästi ravissakin liikkua todella kauniisti ja suuresti ja eteenkin tamman laukka oli todella näyttävä.
Juoksutuksen jälkeen taluttelin tammaa pari kierrosta, jonka jälkeen oli aika nousta ratsaille. Laukkahevosena Fiona on tottunut siihen, että ratsastaja puntataan selkään, joten Víva punttasi minut kyytiin. Ensin vain istuin rauhassa tammani selässä ja silittelin sen kaulaa. Fiona seisoi kiltisti aloillaan katsellen ympärilleen korvat hörössä, vaikka välillä sen oli pakko hieman luimia vieressä seisovalle Vívalle. Hetken seisoskelun jälkeen pyysin tamman liikkeelle ja hieman epävarmasti Fiona lähti kävelemään. Vaikka kokosinkin hieman ohjia kevyelle tuntumalle, ei Fiona reagoinut siihen mitenkään.
Ensimmäinen ratsastuksemme koostui rennosta kävelystä ja hieman ravailimmekin kenttää ympäri. Tammani tuntui ymmärtävän yllättävän hyvin kaikki apuni, joten uskoin todellakin, että sillä oli suoritettu jonkin sortin perusratsutus jo ennen minulle tuloaan. Ehkä minun kilpailusuunnitelmani ei olisikaan täysin tuhoon tuomittu! Ratsastuksen jälkeen laskeuduin alas Fionan selästä ja taputin tammaa onnellisena. Ensimmäinen ratsastus oli ylittänyt kaikki kaukaiset haaveenikin.
30.07.2016 Fiona muuttaa Vekaravaaraan
Saapumisemme Vekaravaaraan sujui rauhallisesti. Pääsimme matkaan vasta illan puolella, joten saavuimme tallille sopivasti hieman ennen iltatallia, jolloin tallissa oli onneksi kohtalaisen rauhallista. Pysäköidessäni autoni tallin pihaan, näin että tallista asteli pihalle tummahiuksinen pirteän näköinen nainen, jonka arvasin Vívaksi, tallin omistajaksi. Menin esittäytymään kohteliaasti ja kerroin hieman matkastamme ja Fionasta. Kuulin trailerista jo hermostunutta steppailua, joten hoputin avopuolisoni Rikun avaamaan trailerin takasiltaa samalla kun itse sujahdin sisälle traileriin. Fiona mulkoili minua korvat luimussa, mutta tamma antoi kiltisti minun ottaa sen riimunnarun päähän. Annoin Rikulle luvan avata trailerin takasillan ja Fiona lähti hieman vauhdikkaasti peruuttamaan ja oli humauttaa päänsä trailerin kattoon.
"Saavumme ryminällä! Kuten aina", naurahdin hieman Vívan katsellessa tammani vauhdikasta ulos tuloa. Maan kamaralle päästyämme taputin tammani kaulaa kiitokseksi.
"Ompa se lihaksikas noin nuoreksi", Víva naurahti hieman ihmetellen.
"Jep. Entinen laukkahevonen, niin Fionalle on kasvanut hyvät lihakset jo siinä touhussa. En minä itse ole täällä selässä vielä edes käynyt", totesin ja vältin täpärästi Fionan ilmassa viuhuvat hampaat. "Fiona on tosiaan melko äkäinen, ainakin vielä, mutta ei se ole mua ainakaan vielä kertaakaan onnistunut puremaan", jatkoin vielä.
Jonkin aikaa tallipihassa keskusteltuamme suuntasimme Vívan perässä talliin, josta hän näytti Fionan karsinan. Päästin tamman karsinaansa tutustumaan ja nappasin sen päästä riimun pois. Fiona ei turhia tuntunut stressaavan ja tamma asettuikin nopeasti heiniään syömään välillä luimistellen kaikille ohitse kulkeville. Víva esitteli meille vielä nopeasti lopun tallin ja paikan, jonne saisimme kantaa Fionan tavarat, jonka jälkeen tallin omistaja palasi iltatallin pariin ja itse lähdin Rikun kanssa hakemaan hevoseni tavaroita autolta.
"Mihin helkkariin se hevonen tarvitsee näitä kaikkia tavaroita, eihän se edes osaa vielä mitään", Riku ihmetteli katsellessaan takaluukussamme olevia kahta satulaa ja kaikkia muita roiniamme.
"Mutta se oppii! Ja mun hevoseni tarvitsee kunnon varusteet", tokaisin vain ja virnistin miesystävälleni hurmaavasti. Nappasin itse ruskean koulusatulamme hellään huomaani ja nyökkäsin Rikua ottamaan estesatulan. Sain mukaani vielä suitsemme ja harjapakin, jonka jälkeen lähdimme kantamaan tavaroita tallin puolelle.
Saimme kuin saimmekin ahdettua kaikki Fionan tavarat paikoilleen ja tavarat olivat jopa yllättävän siististi. Olihan minun myönnettävä, että olen melkoinen varusteratsastaja ja että kaikki rahani kuluvat hevoseen, mutta olen ainakin tyytyväinen elämääni, joten se on tärkeintä.
"Sanja, eiköhän meidän pitäisi kotiinkin jo lähteä, kun Merlin ja Loki odottavat", kuulin Rikun huhuilevan tallin puolelta, kun itse olin vielä asettelemassa satulahuopiamme siistimmin. Merlin on meidän nuori maine coon uroksemme ja Loki lancashire heeler uroksemme. Oikeastaan kissamme Merlin käyttäytyy täysin samalla tavalla kuin koira, joten välillä tuntuu kuin omistaisimme vain kaksi koiraa.
"Juu juu!" huikkasin ja nappasin vielä kaapistamme porkkananpalan Fionalle. Palasin tallin puolelle ja kävin heittämässä tammani ruokakuppiin porkkanan palan, jonka jälkeen olin valmis lähtemään. Fionan ruokinnan olin neuvonut Vívalle jo aikaisemmin, joten kaiken pitäisi olla valmista. Tarhausjärjestelytkin olimme sopineet tallipaikan sopimisen yhteydessä. Lähdimme siis Rikun kanssa suuntaamaan kohti pientä kaksiotamme ja jätin Fionan uudelle ja vieraalle tallille. Luotin kuitenkin, että hevoseni on hyvässä hoidossa!
Saapumisemme Vekaravaaraan sujui rauhallisesti. Pääsimme matkaan vasta illan puolella, joten saavuimme tallille sopivasti hieman ennen iltatallia, jolloin tallissa oli onneksi kohtalaisen rauhallista. Pysäköidessäni autoni tallin pihaan, näin että tallista asteli pihalle tummahiuksinen pirteän näköinen nainen, jonka arvasin Vívaksi, tallin omistajaksi. Menin esittäytymään kohteliaasti ja kerroin hieman matkastamme ja Fionasta. Kuulin trailerista jo hermostunutta steppailua, joten hoputin avopuolisoni Rikun avaamaan trailerin takasiltaa samalla kun itse sujahdin sisälle traileriin. Fiona mulkoili minua korvat luimussa, mutta tamma antoi kiltisti minun ottaa sen riimunnarun päähän. Annoin Rikulle luvan avata trailerin takasillan ja Fiona lähti hieman vauhdikkaasti peruuttamaan ja oli humauttaa päänsä trailerin kattoon.
"Saavumme ryminällä! Kuten aina", naurahdin hieman Vívan katsellessa tammani vauhdikasta ulos tuloa. Maan kamaralle päästyämme taputin tammani kaulaa kiitokseksi.
"Ompa se lihaksikas noin nuoreksi", Víva naurahti hieman ihmetellen.
"Jep. Entinen laukkahevonen, niin Fionalle on kasvanut hyvät lihakset jo siinä touhussa. En minä itse ole täällä selässä vielä edes käynyt", totesin ja vältin täpärästi Fionan ilmassa viuhuvat hampaat. "Fiona on tosiaan melko äkäinen, ainakin vielä, mutta ei se ole mua ainakaan vielä kertaakaan onnistunut puremaan", jatkoin vielä.
Jonkin aikaa tallipihassa keskusteltuamme suuntasimme Vívan perässä talliin, josta hän näytti Fionan karsinan. Päästin tamman karsinaansa tutustumaan ja nappasin sen päästä riimun pois. Fiona ei turhia tuntunut stressaavan ja tamma asettuikin nopeasti heiniään syömään välillä luimistellen kaikille ohitse kulkeville. Víva esitteli meille vielä nopeasti lopun tallin ja paikan, jonne saisimme kantaa Fionan tavarat, jonka jälkeen tallin omistaja palasi iltatallin pariin ja itse lähdin Rikun kanssa hakemaan hevoseni tavaroita autolta.
"Mihin helkkariin se hevonen tarvitsee näitä kaikkia tavaroita, eihän se edes osaa vielä mitään", Riku ihmetteli katsellessaan takaluukussamme olevia kahta satulaa ja kaikkia muita roiniamme.
"Mutta se oppii! Ja mun hevoseni tarvitsee kunnon varusteet", tokaisin vain ja virnistin miesystävälleni hurmaavasti. Nappasin itse ruskean koulusatulamme hellään huomaani ja nyökkäsin Rikua ottamaan estesatulan. Sain mukaani vielä suitsemme ja harjapakin, jonka jälkeen lähdimme kantamaan tavaroita tallin puolelle.
Saimme kuin saimmekin ahdettua kaikki Fionan tavarat paikoilleen ja tavarat olivat jopa yllättävän siististi. Olihan minun myönnettävä, että olen melkoinen varusteratsastaja ja että kaikki rahani kuluvat hevoseen, mutta olen ainakin tyytyväinen elämääni, joten se on tärkeintä.
"Sanja, eiköhän meidän pitäisi kotiinkin jo lähteä, kun Merlin ja Loki odottavat", kuulin Rikun huhuilevan tallin puolelta, kun itse olin vielä asettelemassa satulahuopiamme siistimmin. Merlin on meidän nuori maine coon uroksemme ja Loki lancashire heeler uroksemme. Oikeastaan kissamme Merlin käyttäytyy täysin samalla tavalla kuin koira, joten välillä tuntuu kuin omistaisimme vain kaksi koiraa.
"Juu juu!" huikkasin ja nappasin vielä kaapistamme porkkananpalan Fionalle. Palasin tallin puolelle ja kävin heittämässä tammani ruokakuppiin porkkanan palan, jonka jälkeen olin valmis lähtemään. Fionan ruokinnan olin neuvonut Vívalle jo aikaisemmin, joten kaiken pitäisi olla valmista. Tarhausjärjestelytkin olimme sopineet tallipaikan sopimisen yhteydessä. Lähdimme siis Rikun kanssa suuntaamaan kohti pientä kaksiotamme ja jätin Fionan uudelle ja vieraalle tallille. Luotin kuitenkin, että hevoseni on hyvässä hoidossa!